maanantai 21. helmikuuta 2011

Rokotukset kunnossa

Käytiin sitten eilen hakemassa rabies-rokotus. Eli nyt on Vilin piikit otettu. Seuraava eläinlääkäri reissu tehdään kunhan yöpakkaset loppuu, silloin haetaan punkkikarkoitusaine. Mennään hakemaan se yhdessä koska Vili ihan selvästi pelkäsi eilen, ei suostunut kävelemään eläinlääkäri-asemalle vaan piti kantaa sisälle. Sisälle kun päästiin niin koko henkilökunta oli kyllä kivoja kavereita, outoa. :) Taas oli Koira vähän vaisu koko illan ja vinkui koko ajan jalan vieressä iltapalakaan ei oikein maistunut. Aamulla sitten taas olikin jo oma itsensä.
Vili on oppinut pitämään ulkoilusta mikä on tosi hieno juttu. Me ollaankin tehty polttopuita ja pinottu niitä kuivumaan katokseen eli ollaan oltu ulkona tuntitolkulla joka päivä viikonlopusta lähtien. Vili rupeaa olemaan sen näköinenkin että ulkona on kivaa, nahka on ihan naarmuilla kun koira vetää risukossa, tuossa naapuritontilla, ja saa naarmuja kylkiinsä ja vatsaansa.(niitä on paljon). Tänään näyttää joku raapineen verille koirulin kaulan, mutta vauhtiin tuo ei näytä vaikuttavan tippaakaan. Virtaa on Vilillä riittänyt tänään vaikka toisille jakaa tai sitten vaan riekkuu kun ei eilen jaksanut.
Ukki on alkanut käydä Vilin kanssa jo pikku lenkilläkin. Koira ulkoilee ilman hihnaa ja tulee kutsusta luokse kuin unelma, ei kyllälähdekkää kauas yksin.
Hannen koiria vaan taitaa olla ikävä kun joka päivä pitää rähjätä omalle peilikuvalleen. Se on kyllä aika hassun näköistä touhua. :)

-Mummo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että jätit tassunjälkesi! Kiitos, vuh vuh!