Hirmu on nyt Sateenkaarisillalla Pikin kanssa
Sunnuntaina, Tammikuun 31. 2010 05:25mummo
Perjantaina meidän (tyttäreni) Hirmu-koira pääsi Pikin luo sateenkaarisillalle.
Muistan kuin eilisen kun Hirmu meille tuli, siis oikeesti meille. Hanne tuli koulusta viikonlopuksi kotiin ja lähdimme porukalla katsomaan koiranpentuja. Niinhän siinä sitten kävi että hänellä oli pienen pieni pentu kainalossa, kun kotiin tulimme. Hurja oli se nimi jonka koira heti sai mutta jo ennenkuin kotiin pääsimme, meillä oli Hirmu 
. Meillä Hirmu asui kolmisen viikkoa ennenkuin lähti Hannen mukaan, kun Hanne sai oman asunnon.
Pikkuinen vaan sairastui epilepsiaan ja outoihin selkäkipuihin jotka ei vaan enää olleet hallittavissa. Nyt kaikki kivut on poissa ja Hirmun on hyvä olla.
Siitä tiedosta huolimatta me kaikki tänne jääneet olemme todella surullisia. Ei ole sanoja joilla mittaisimme surumme määrää ja toisaalta meidän pitäisi kuitenkin olla hyvillä mielin koska Hanne on pystynyt tekemään päätöksen ja vapauttamaan Hirmumme kivuistaan. Miten me kaikki voimmekaan rakastaa sitä pikkuista niin kovasti.
Hirmu oli meidän pieni suuri rakkaus - ja on yhä.
Teen Hirmullemme oman sivun aikanaan kunhan taas jaksan, kun suurin suru hiukan irroittaa otettan ja voin taas löytää parhaat muistot yhteiseltä taipaleeltamme.
Reilu 5 Vuotta sitä Hirmua sitten katsottiin <3>
Lauantaina, Tammikuun 23. 2010 11:00 - mummo 
Nyt, kun tyttären oli tehtävä vaikea päätös oman koiransa kanssa, muistot vyöryivät takaisin aika moisella rytinällä.
Kuvassa meidän Pikin tuhka odottamassa maan sulamista, kohta Hannen Hirmu odottaa samalla lailla kevättä, päästäkseen Vilin viereen tuohon toisen kuvan oikeassa reunassa olevan tasaisen kiven juureen.
Muistan kuinka vaikeaa minulla oli kun jouduin yksin tekemään päätöksen, mieheni oli töissä kun tulin kotiin ja Vili oli loukannut itsensä, että Vili ei enää tule eläinlääkäristä kotiin. Mutta Vilin pirstaleiksi murtunut olkanivel ei jättänyt mitään muuta vaihtoehtoa. Jälkeenpäin eläinlääkärimme kertoi että jos minä en olisi nukutuspäätöstä tuolloin tehnyt hän olisi sen joutunut tekemään eläinsuojelullisista syistä. Olihan se meilläkin useamman murtuman ja vaikeiden leikkausten ja pitkien hoitojen jälkeen jo puitu asia että olemme siinä rajoilla koska hoidot on lopetettava, mutta sillä hetkellä olin ihan yksin. Nyt Hanne joutui tekemään päätöksen ja varaamaan ajan etukäteen, joten tämä loppuaika on uskomattoman pitkää ja vaikeaa.
Hirmuhan on sairastanut jo pitkään ja kortisonin kanssa ollut lähes kivuton, mutta nyt joulun jälkeen ei lääkitys enää auttanut vaan pikkuinen kärsi kivuista koko ajan. Nyt kortisonin antaminen lopetettu ja viimeiset päivänsä Hirmu saa elää kivuitta, suurella kipulääkeannoksella. Tämä on kuitenkin mahdollista vain vähän aikaa koska pikkuisen vatsa ei kestä moista kauan, ennen kortisonia sai jo vatsahaavan kipulääkkeistä.
Tämä on tuonut omat muistot taas kovin pintaan.
Nyt teemme tavallaan saattohoitoa Hirmulle ja ensi viikonloppuna alkaa surutyön tekeminen. Tiedän nyt kokemuksesta että aika parantaa…. mutta silti luopuminen on vaikeaa, vaikka tietää että se on ainoa oikea vaihtoehto. Toivon voimia kaikille Hirmun ihmisille, jaksaa tämän yli.
Yksi vaikea asia tässä vielä on Prinsessalle kertominen ja hänen kanssaan asia käsitteleminen. Pikin poismenoakaan kun ei vielä ole täysin hyväksynyt ja nyt tulee Hirmun lähtö vielä lisäksi.
Maanantaina, Tammikuun 18. 2010 10:01 - mummo 
Valkoinen takapiha olisi kyllä muuten ihan kiva, sitä valkoistakun voi syödä, mutta varpaita kyllä rupeaa palelemaan kun siellä hetken viipyy. Ja sitten kun tarttee vielä odotella noita ihmisiä että tulisivat avaamaan oven.
Tammikuun 12. 2010 10:23 - mummo Eilen kävin eläinlääkärissä, nyt on rokotukset hoidossa ja polvitarkastus tehty. Polvet oli 0/0, eli OK. Keuhkot ja sydän kuunneltiin ja kuulosti hyvälle.
Tällä kertaa en sitten viitsinyt huutaa yhtään vaikka se täti pistikin minua kaksi kertaa. Olin kaikinpuolin reipas poika, vaikka sen tätin kädet oli kyllä aika kylmät kun se minua tutki.
Tämän kuun lopulla Mummo tilaa minulle vielä silmätarkastusajan, ja kevään aikana sitten tutkitaan silmät ettei olisi mitään vikaa.
Eilen oli mukava ilta kun pakkanen viimein laski jopa alle 10 -asteen. Kun Mummo tuli töistä meille tuli vieraita ja minun meinasi ihan pää mennä sekaisin - niin kivaa oli. Olinhan ollut koko pitkän päivän yksin kotona, Ukki kun kävi vaan ruokatunnilla minua pikaisesti ulkoiluttamassa. Sekin kun on poikkeuksellisesti päivätöissä tämän viikon. Illalla tuli vielä Prinsessakin käymään ja ulkoiltiin yhdessä. Käytiin pimeässä metsässä lenkillä, oli kyllä kivaa. Metsässä en ollut käynytkään pariin viikkoon kun ei yhtään kiinnostanut sinne meno kovilla pakkasilla, silloin juoksentelin vaan auratuilla teillä. Tänä aamuna oli pakkasta enää 4 astetta ja minä tarkenin käydä ulkona ihan ilman takkia ja kenkiä, taidetaan olla ulkona illalla oikein urakalla - koko kahden viikon ulkoilu rästit kun pitää ottaa takaisin. Huippu hienoa kun tarkenee taas olla ja syödä kaikessa rauhassa lunta masun täyteen. Jouduin jo välillä juomaan sisällä vesikupista kun en tarennut syödä lunta tarpeeksi. Siis mikään ei ole niin tyhmää kuin juoda puhdasta vettä kupista, siis minun mielestä.
Toivottelen kaikille oikein mukavia ulkoilu hetkiä nyt kun kelitkin on näin kivat.
Perjantaina, Tammikuun 1. 2010 12:28 - mummo Vuosi vaihtui kamalalla paukkeella ja kovassa pakkasessa. Tai eihän sitä pakkasta ollut kuin 15 astetta mutta hyinen tuuli sai sen tuntumaan paljon kylmemmältä.
Minä en pelännyt yhtään niitä pamauksia, vaan ulkoilin reippaasti, haalarit päällä ja tossut jalassa. Mutta kun rupesivat ampumaan, Prinsessalle, semmoisia pieniä sihiseviä ja poksahtavia “raketteja”, minulle riitti. En tykännyt yhtään niistä sihahteluista ja suhahteluista ja vihellyksistä, onneksi Mummo vei minut kävelemään vähän kauemmaksi. Enkä minä pieni koira jaksanut olla ulkona, niiden hassujen ihmisten kanssa, puoleen yöhön saakka, vaan onneksi Ukki pelasti minut sisälle puoli yhdentoista aikaan. Ihmettelen vaan miten se Prinsessa jaksoi valvoa ja ulkoilla niin myöhään. Aika kummallisia tapoja tuntuu ihmisillä olevan, ei voi muuta kuin ihmetellä.
Mutta kuitenkin minusta oli ihan mukavaa olla Prinsessan uudessa kodissa yökylässä. Vähän siellä oli jotain laatikoita pitkin ja poikin, yksi huone ihan täynnä, se oli outoa. Ne laatikot haisi kyllä ihan Prinsessan perheelle, joten kai ne sitten kuului asiaan. Niin ja alkuun minä luulin että ihmiset ei kuule kun jossain siinä talossa “keskusteltiin isoilla kirjaimilla” ja yritin siitä niille kertoa, vaan Mummo sanoi että “Ei saa haukkua, kyllä mekin kuullaan, ne on vaan naapureita eikä se meitä haittaa”. Viimein jo opinkin että ei niistä äänistä tarvii olla millänsäkään, vaan että kerrostalossa niitä kuuluu vaan.
Nyt olen taas kotona ja kyllä uni maittaa.
Nyt on blogissamme kuvia hiirivauvasista 
Hyvinhän teillä meni vuodenvaihde j akyllä se Vilikin varmasti oppii ettei siellä Prinsessan luona tarvitse jokaista ääntä ilmoittaa. 
Meillä on ikävä Vili-poikaa.
Hanne
29.01.2010 klo 15:53
Ikävä on kova täälläkin ja etukäteen jo mietin koska tuo päivä meillä koittaa. Ikää kun Jadella on jo niin paljon. Tytär teki oikean päätöksen vaikkakin sen tekeminen oli raskasta ja vaikeaa. Ollaan sovittu että voi soittaa mulle koska vaan ja purkaa pahaa oloaan miulle. Näen häntä maanantaina todennäköisesti. Koittakaa jaksaa, täällä olen kynttilän sytyttänyt Hirmun muistolle. Enkelit ovat Hirmun kantaneet lepoon kivuttomaan ja vihreille niityille juoksemaan. Siellä meitä odottavat kaikki rakkaat jonain päivänä vielä…
20.02.2010 klo 21:33
Täytyy sanoa että Prinsessa yllätti meidät kaikki kun hänelle Hirmun lähdöstä kerroimme. “Ai sinne missä Pikikin on? No, nyt sen ei tarvi murise. Hyvä että sulla kummi on Nipsu. Nyt Hirmuun ei satu.” ja siinä se sitten oli. Kaksi kerta on jälkeenpäin minulle sanonut että taivaalla on nyt Hirmullakin oma tähti, mutta Pikin tähti tulee illalla aina ekana yksinään ja sitten vasta Hirmun ja muiden. Ja tuntuu että Pikistäkin puhuminen on nyt vähentynyt.
Itsellä vaan aina välillä tulee ikävä kumpaakin poikaa.