Arkisto kuukaudelle Lokakuu, 2009

Ikuisesti sydämissämme

Tiistaina, Lokakuun 27. 2009 07:48 - mummo

Sytytin kynttilät tänään sisällä ja pihamaalla,
koska tasan vuosi sitten Piki lähti Sateenkaarisillalle meitä odottamaan.
Silloin vuosi sitten suru oli niin viiltävän kipeä että sitä ei voinut ymmärtää, eikä Pikistä pystynyt puhumaan kenenkään kanssa itkemättä. Nyt voimme jo muistellä Pikiä ja hymyillä kauniille muistoillemme.
Olen jo lopettanut itsesyytökset siitä laitoinko Pikin lähtemään liian aikaisin vai olisiko päätös pitänyt tehdä jo aiemmin.
Tein kuitenkin parhaani, enempään meistä tuskin kukaan pystyy.
Nyt jäljellä on vain kaunis ikävä ja paljon hauskoja, hyviä muistoja.
Se on hieno asia että aika parantaa haavat ja jättää vain parhaat muistot kantamaan eteenpäin.
Kiitos Piki ajasta jonka sinulta saimme, päivääkään en antaisi pois.

Syksyn tuntua ilmassa

Lauantaina, Lokakuun 24. 2009 10:02 - mummo

Nyt rupeaa olemaan syksyn tuntua ilmassa. Onneksi on vielä päiviä jolloin tarkenen ulkoilla ilman vaatteita. Olemme käyneet metsässä keräämässä, tai minä nyt lähinnä syömässä, puolikoita. Ne maistuu tosi hyvälle. Siinämielessä tamä syys on mukava vuoden aika kun löytyy niin paljon syötävää metsästä, siis hyvää syötävää. Rakastan kaikkia marjoa joita olemme löytäneet, odotas - niiden nimet oli jotenkin tälleen:
Mansikka, vattu, mustikka, punainen-ja mustaviinimarja, karviainen, näitä kaikkia kasvoi Mummon penkeissäkin (siis helppoa herkuttelua omassa pihassa) Noita kolmea ekana mainittua kasvoi myös metsissä. Karpalo, ne kyllä kasvaa minun makuun liian märässä paikassa mutta jos joku vaan hakee ne minulle sieltä suolta niin minä kyllä syön. Niin ja meidän pihassa kasvoi myös luumuja ja kriikunoita, nekin oli hyviä mutta niihin en ylettänyt itsekseni vaan jonkun ihmisen piti niitä minulle sieltä puusta kerätä.
Ulkoilemisesta minä tykkään vieläkin, jos ei vaan palele. Mummo kyllä pukee minulle viileällä ilmalla takin ja kylmällä ilmalla haalarit ja silloin minua ei palele. Mutta kun olen nyt vaan saanut päähäni että en suostu pukemaan iloisesti vaan esitän oikein surkeaa kun näen Mummon ottavan vaatteeni käteensä. Samaten olen päättänyt että en mene reippaasti ulos jos ulko-ovesta tulee viileää tai kylmää ilmaa, kun se avataan. No yhtä kaikki kun minut sitten on puettu ja komennettu ulos niin siellä on kyllä ihan mukava olla. Olen ottanut tavakseni haukkua ilmoituksen kylälle aina kun tulen pihalle. Mummoa se riipoo jostain syystä, en ymmärrä. Joinain päivinä minä saan oikein semmoisia haukku hepuleita ja haukun ja haukun vaan joka suuntaan ja säntäilen pihan reunasta reunaan. Silloin sitä Mummoa vasta riipookin ja yrittää komentaa minut hiljaiseksi, en vaan jaksa oikein muistaa sitä hiljaa komennusta kuin ehkä puoli minuuttia. Tänään oli taas sellainen päivä.
-Vili-
ps. Mummo halusi lisätä tänne vielä kuulumisia “kulkusten” poiston jälkeisestä elämästä.

Vili ei ole rauhoittunut lainkaan.

Sen ruokahalu on entisellään

eli se on edelleen yhtä mahdoton otus kuin ennenkin

mutta nyt ei enää naapureiden juoksut aiheuta ruokahaluttomuutta ja ympäri vuorokautista ulvomista.

Olemme todella tyytyväisiä tehtyyn ratkaisuun,

Lauantaina, Lokakuun 10. 2009 09:23 - mummo

Loma on ohi, on ollut jo pitkään. Mummo on vaan ollut muka niin kiireinen tai niin väsynyt ettei ole kerennyt tai jaksanut olla minun sihteerinä.
Mutta nyt asiaan. Me käytiin vielä Lahdessa ennen loman loppumista ja kun Ukin loma loppui Mummo vei minut sellaiseen paikkaan missä me oltiin käyty aiemminkin. Silloin aiemminkin minua oli pistetty siellä mutta tällä kertaa minä päätin vähän availla äänijänteitäni jo ennen kuin se täti kerkesi tökätä minua sillä neulalla. Vaan eipä tuo auttanut, pisti se kuitenkin ja tällä kertaa minua alkoi nukuttamaan tosi kovasti enkä muista koko reissusta mitään muuta. Illalla kun heräsin minulla oli semmoinen outo töttörö päässä ja himppasen outo tunne jalkovälissä.
Uskokaa tai älkää mutta ne oli vieneet minun pallerot sillä aikaa kun nukuin :O , tosi törkeetä.
Onneksi Mummo sentään otti tuon tötterön pois jo samana iltana. No ei minulle mitään isompia traumoja siitäkään reissusta jäänyt, eikä niiden palleroiden menettäminenkään. Mummo kyllä sanoo että nyt minun kanssa olisi helpompi olla vaikka olisi tyttöjäkin lähellä, en enää kuulemma vingu ihan koko ajan - ainoastaan jos näen jonkun koiran, oli se sitten tyttö tai poika.
-Vili-
ps. Ihan uskomatonta että Mummo ei vieläkään kerinnyt kirjoittamaan kaikkea minkä olisin halunnut kirjoituttaa. Ehkä taas jonain päivänä…….
On tapahtunut niin paljon kaikkea