maanantai 21. helmikuuta 2011

Kesä tuli meillekin

Sunnuntaina, Toukokuun 17. 2009 07:58 - mummo

Ompa aika vierähtänyt nopeasti. Meillä aloitettiin kevät puuhat puutarhassa ja iltaisin on lopetettu aina niin myöhään etten ole kerennyt/jaksanut enää kirjoitella.
Vili kävi eläinlääkärillä kun sille tuli stafylokokkibakteerin aiheuttama ihotulehdus. Se alkoi hännästä ja kerkesi kolmessa vuorokaudessa levitä kankkuihin ja selkäranka linjaa niskaan asti. Märkäisiä patteja oli hännässä, kankuissa ja niskassa, iho koko selkärangan alueelta karkea pikku näpyistä. Nyt märätkin näpyt on kuivia, paitsi hännässä kaksi joissa pieni kostea alue. Lääkkeeksi Synulox antibiootti 10 vrk josta nyt syöty puolet, Fuciderm vet voide jota voi käyttää yhtäjaksoisesti 5 vrk ja vielä antibioottinen Malaseb-shampoo kahdeti viikossa. Kutinaa on vielä aikalailla hännässä ja selässä, tassut ja kyljet ei enää samallalailla kutia - onneksi. Tarvii vaan toivoa että menee kokkonaan ohi näillä tropeilla, alkuviikosta pitää soittaa eläinlääkärille kuulumiset.
Milla-tyttönen oli meillä yökylässä keskiviikosta perjantaihin ja Vili oli ihan innoissaan, joka askelta piti vahtia ja kaikkiin leikkeihin olisi pitänyt päästä mukaan. Se on aika rankkaa pienelle koiralle. Päikkärit se nukkui Millan jalkojen päällä.
Muuten Vili on ollut reipas omaitsensä, ulkona päivät pitkät. Se täytyy viedä välillä sisälle huilimaan kun ei ole oppinut ulkona yhtään lepäämään. Pihatöissäkin sen pitää olla koko ajan auttamassa. On tehty betonivaluja ja istutettu sipuleita ja mustikoita, tuntuu vaan että Vilin auttaminen vie asioita kaksi askelta taaksepäin kun minä olen päässyt yhden askeleen eteen. Mutta intoa ja halua auttaa on niin paljon että se korvannee taakse-askeleet. :)
-Mummo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että jätit tassunjälkesi! Kiitos, vuh vuh!