20.12.2006-27.10.2008
“Piki” Zhannels Calvados
Piki tuli luoksemme helmikuussa 2007. Se valloitti meidät välittömästi. Sen iloinen, avoin luonne ei jättänyt ketään kylmäksi.
Piki oli siro, pieni koiranpentu tullessaan. Sirona se pysyi koko lyhyen elämänsä. Sille kun kasvoi ja kasvoi vaan pituutta jalkoihin, loppujen lopuksi hieman liikaa.
Piki rakasti lapsia, koiria ja asunto-automatkailua. Se oli erittäin sosiaalinen yksilö.
Asunto-auto matkailu oli sille mieluisaa ja leiri-elämä kuin toinen koti. Eli koti oli siellä missä omapeti. Itseasiassa Pikin elämän viimeiset neljä kuukautta, sen koti oli asuntovaunu.
Hihnassakin Piki oppi kulkemaan kauniisti, vaikka hihnaa käytettiin vain eläinlääkari käynneillä ja joskus kaupungilla. Hannella hoidossa ollessaan Piki joutui kuitenkin ulkoilemaan hihnassa, koska Hannella oli silloin kolme koiraa hallittavana ja kaupunkipaikka. Toki Hannekin pyrki viemään sen vapaana juoksemaan aina kun vaan se oli mahdollista.
Hieman alle 8 kuukautta vanhana Piki sitten kastroitiin. Pikku-koiran hormoonit hyrräsi selvästi ylikierroksilla. Se lopetti syömisen, juomisen ja nukkumisen kokonaan, sekä ulvoi kello 23-05 joka yö yhtämittaan, päivisin välillä jopa taukoja pitäen, kun “kylällä” alkoi nartuilla juoksut. Kun Pikin paino oli pudonnut yli 600 grammaa, silloisesta 4,4 kilosta ja nahka oli kuin kuiva rusina, menimme eläinlääkäriin. Siellä Piki sai piikin jonka oli tarkoitus vaikuttaa noin 3 viikkoa. Kuitenkin 6 vuorokauden kuluttua alkoi paastoaminen ja “ulvominen” uudelleen. Oli aika tehdä nopeita päätöksiä, klo 8 soitin eläinlääkärille ja klo 10.15 Piki jo oli leikkauspöydällä. Leikkaus ei muuttanut Pikin luonnetta tai ruokailutottumuksia mihinkään suuntaan. Ruokamäärän Piki säännösteli itse.
Pikin lyhyen elämän on täytynyt olla kovin haastava niin pienelle koiralle. Mikään ei kuitenkaan tuntunut latistavan sen iloista mieltä. Aina se oli yhtä iloinen. Sen vauhtia ei hidastanut kipsatut jalat eikä “Rukan kurarukkaset”, joita käytettiin suojaamaan kipsejä. Jos Piki näki jossain hienoa hiekkaa se rupesi pyörimään kuin väkkärä, se juoksi ja pyöri hiekassa yksinään eikä tuntunut kyllästyvän siihen leikkiin lainkaan.
Sen luut vaan oli niin hennot että ne ei kestäneet sen omaa liikkumista. Kun se oli puolivuotias siltä murtui ensimmäinen varvas. Se murtui kun koiruli juoksi heinikossa ympyrää ja ampiainen pisti anturaan, pakoon lähtiessä meni varvas. Samana päivänä pisti vielä toinenkin amppari ja se oli koitua Pikille kuolemaksi. Raukka häilyi tajunnan rajamailla lähes 6 tuntia. Mummo nesteytti suun kautta, lääkeruiskun kanssa, se oli todella pitkä kuusituntinen. Mutta sitten ihan hups vaan koiruli pomppasi jaloilleen ja taas mentiin.
Kesän aikana varpaita murtui eri syistä (yksi varvas jokaisesta jalasta), syksyllä ja talvella näyttikin jo siltä että kaikki oli ollut huonoa tuuria joka oli nyt sitten ohi. Mutta mutta, seuraavana keväänä, kun Piki eräänä päivänä ponkaisi hakemaan lelua jonka heitin noudettavaksi ( jokapäiväinen leikkimme) kuului hirveä “pamaus” ja koira putosi nurmikolle kesken hypyn. Se huusi ihan kuin pieni lapsi. Oikean takajalan kinnerluu oli mennyt poikki akillesjänteen voimasta. Sen lääkäri sitten leikkasi ja raudoitti. 8 viikkoa kipsissä, luutuminen oli tapahtunut hyvin. Mutta kun kipsi poistettiin ja jalka pääsi normaalisti liikkumaan hankasi ko metallilevy jalan auki sisältäpäin. Uusileikkaus ja levyn lyhennys ja reunojen ohennus ja uusi kipsi. Tästä leikkauksesta alkoi tulehduskierre, joka viimein näytti lokakuun puolessa välissä menneen kokonaan ohi.
Tämän hoitojakson aikana yritettiin selvittää mikä on pielessä, mutta luu oli työstettäessä normaali kovuista, luutuminen tapahtui nopeasti, verikokeissa ei löytynyt poikkeavuuksia vain pieni poikkeavuus kilpirauhashormooni tasapainossa jne. Ainoa selitys tuntui olevan luiden sirous ja voimakkaat jänteet ja lihakset ja sekä koiran rakenne. (Pikin jalat oli todella pitkät ja luut todella ohuet)
27.10.2008 töistä tullessani Piki tuli häntää heiluttaen minua vastaan, mutta liikkui “jotenkin oudosti”. Ei mennyt kuin 15 sekunttia kun selvisi - miten oudosti: oikea etujalka roikkui olkanivelestä alkaen. Sillä hetkellä tiesin että lähdemme viimeistä kertaa eläinlääkärille, tiesin mutta en halunnut sitä uskoa. Vaikkakin soitin matkalta miehelleni: “Olen menossa Pikin kanssa eläinlääkäriin ja luulen että Piki ei tule kanssani kotiin” Vielä eläinlääkärissäkin Piki tervehti henkilökuntaa iloisesti häntää heiluttaen. Diagnoosi olkaluun pirstale murtuma teki pahimmasta pelostani totta ja Piki nukutettiin iki-uneen.
Piki luultavasti tiesi että sen elämän viimeinen päivä oli kulumassa. Se oli seurannut Ukin jokaista askelta koko aamupäivän, laskematta Ukkia silmistään teki tämä mitä tahansa. Kun Ukin sitten oli aika lähteä töihin oli Piki tunkenut itseään mukaan ihan väkisin, vaikka normaalisti jäi kotiin nätisti odottamaan kun sille sanoi että minä lähden nyt töihin.
Samoin sen käytös eläinlääkärillä oli tosi poikkeuksellista. Pikihän oli rauhoitettu ja nukutettu monen monta kertaa aiemminkin ja joka kerta se oli vaan nukahtanut pää minun käsivarrella. Tällä kertaa se kuitenkin juuri ennen nukahtamistaan vielä viimeisillä voimillaan nosti päänsä ylös ja painoi sen minun rintaani vasten, veti oikein syvään henkeä ja huokaisi.
Tämän sivun valmiiksi saaminen tulee olemaan pitkä tie, nytkin vielä itken sitä muistellessani.
( viimeisin muokkaus 3.4.2010)
Suunnattomasti ikävöiden, itseäni lohdutan seuraavilla sanoilla
Jos niin pitää tapahtua
Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enään näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset - me kaksi - nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa.
-kirjoittaja tuntematon-
