Hirmu
Gutgebautt High Energy
18.10.2004-29.01.2010
Hirmu tuli taloon juuri ennen joulua 2004.Olit oikeasti Hannen koira ja asuitkin tammikuusta 2005 alkaen jossain muualla kuin meillä. Mutta kyllä me oltiin paljon yhdessäkin.
Hirmu, olit valloittava, “suuri koira” pienessä paketissa. Olit Hannen “hengenpelastaja”, kasvoitte tiukasti yhteen.
Meille tulit hoitoon kun hoitopaikkaa tarvitsit ja silloin kun tarvittiin vieroitushoitoa. Juhannuksena 2005 olit ensikertaa meillä hoidossa. Hanne jätti sinut meille perjantaina tarkoituksenaan tulla hakemaan sunnuntaina. Vaan kuinkas sitten kävikään? Lauantai iltapäivällä Hanne tupsahti pihaan :), ei kestänyt eroa kauempaa. Sen jälkeen otimme sinua hoitoon ihan vain totuttaaksemme Hannea olemaan ilman sinua. Myöhemmin sait kyllä olla meillä aina ennalta sovitun ajan
.Meidän pikkuinen, sairastuit kovin nuorena. Epilepsia alkoi noin vuoden ikäisenä ja selittämättömät selkävaivat samaan aikaan. Ensin epilepsiaasi hoidettiinkin selkäkipuna. Epilepsiasi pysyi kurissa hyvin lääkkeiden kanssa, mutta selkä vaivat tulivat aina uudelleen ja uudelleen pahoiksi. Söit kortisonia selkäkipuihin ja jonkin aikaa se auttoi. Vaan joulukuussa 2009 oli se tiekin kuljettu loppuun. Aloit lipumaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta, sinusta tuli ärtysä ja aloit käyttäytymään agressiivisesti etenkin emäntääsi kohtaan. Silloin oli Hannen ja isukin aika tehdä vaikea päätös ja laskea sinut Sateenkaarisillalle, Pikin luo.
Hanne halusi, surunsa keskellä, antaa sinulle vielä mahdollisimman kivuttoman ja muutenkin iloisen ja hyvän loppuajan. Viimeiset viikkosi sait kipulääkkeitä suurella annostuksella ja pysyitkin kivuttomana. Sellaista lääkemäärää ei vaan voinut jatkaa kovin kauan. Mutta lähtösi hetkeä voitiin näin siirtää ajankohtaan jolloin pääsitte tänne Ukkilaan arkipäivänä ja täällä tutulle lääkärille.
Sait myös syödä niin paljon kuin halusit ja sait extra-herkkujakin. Sinun painoasihan oli jouduttu seuraamaan koko elin aikasi.
Pakkaset oli kovat tammikuun lopussa kun tulit tänne viimeisen kerran. Silti pystyimme käymään kanssasi metsässä lenkillä ja sait vielä juosta vapaana niin kauan kun halusit.
Viimein tuttu lääkäri saatteli sinut Sateenkaarisillalle. Hanne ja Mummo oli rinnallasi loppuun asti, puhuen sinulle ja silitellen sinua. Nyt sinuun ei koske ja kaikki on muutenkin hyvin, voitte Pikin kanssa leikkiä ja odotella meitä muita.
Irrallisia muisteloita yhteisiltä vuosiltamme.
Mahduit hyvin kämmenelleni kun tulit meille.
Jo jouluna 2004 eli 10 viikkoisena, sinä ärisit ja murisit kuin isompikin koira, kun olit saanut joulukinkun potkaluun ja joku tuli sitä lähentelemään.
Tapa joka sinulle jäi koko loppuelämäksi. Olit aina kovin tarkka ruuastasi ja luistasi, jopa toistenkin luista.Ruokasi ahmit.
Syksyllä 2005 sait sitten Nipsu-veljen.
Ruokailuista tuli “kilpasyöntiä”.
Jouluna 2005 olitte Ukkilassa ja tavan mukaan teidät, pienet koirat laskettiin takapihalle, teidän sinne pyrkiessä. Piha kun oli aidattu ei ihmisten aina tarvinut teidän kanssa sinne lähteä, ettekä te siellä talviaikaan kauan vanhettuneetkaan, kun jo olitte oven takana haukkumassa ja pyrkimässä sisään. Näin laskettiin tedät ulos myös aatonaatto-iltana, mutta te ette tulleetkaan heti pyrkimään takaisin sisälle. Muutamaan hetkeen ei kukaan huomannut mitään tavatonta tapahtuneeksi. Sitten yks kaks joku kysyi “Missäs pojat on?” - “Herranen aika, ne on ollu ulkona jo vaikka kuinka kauan.” Kun avasin terassin oven en hetkeen tiennyt itkeäkö vai nauraako. Siellä te söitte Mummon maksalaatikkoa sulassa sovussa samasta kupista. Olit hypännyt terassin pöydälle, valinnut sieltä 800 gramman vuokan ja tiputtanut sen lattialle että Nipsukin saa maksalaatikkoa. Valittavana oli 400 tai 800 grammaiset vuokat.
Olitte hulvaton näky, olitte ihan palloja. Hanne sai hysteerisen kohtauksen teidät nähdessään, kumpakaan koira ei enää pystynyt itse kävelemään. Sanan varsinaisessa merkityksessä olitte syöneet itseltänne jalat alta. Hannekaan ei tiennyt ollako huolissaan vai nauraako vaan. Mutta mitään et oppinut, vaan aatto-iltana olisit syönyt jo vaikka koko kinkun jos olisit saanut. Ahmatti olit koko ikäsi.Hirmu olisi tykännyt agilitystä, mutta selän vuoksi oli se lopetettava.
Hirmulle ihmisistä ykkönen oli Ukki. Niinkuin muillekin meidän koirille, minkä olemme saaneet tyttären kanssa todeta. “Ukki, Ukki, Ukki - aijaa enkö pääsekkään mukaan, no sitten tartee tyytyä emäntään.” Näin joka koiran kanssa
Ukki oli sinulle kaikki kaikessaan, hänen jokainen askel oli vahdittava ja syli oli yksityisaluettasi. Kontaktisi häneen oli kadehdittava.Asunto-autoretkillemme se oli aina valmis lähtemään. Jopa niin valmis että kun menimme heille kylään oli Hirmu Nipsun kanssa autossa ennenkuin me pääsimme sieltä ulos. Siellä ne sitten katsoivat ja ihmettelivät, että eikös tästä nyt jo lähdetä. Nautit suunnattomasti juostessasi vapaana pitkin hiekkarantoja joille retkemme useimmiten suuntautuivat.
Lapsiin suhtauduit usein torjuvasti, joskus välinpitämättömästi, mutta Prinsessan (kun hän oli täyttänyt 4v) ja etenkin hänen vanhimman siskonsa otit useinmiten ystäviksesi ja hakeuduit heidän syliinsä.
Täällä Ukkilassa ollessasi sait juosta vapaana pihalla ja kunhan olit kerran, pari käynyt vähän luvattomilla teillä, yleensä viihdyit pihalla kiltisti. Pienet pissa-reissut hoitui kun vaan avasi oven ja sanoi alas (tarkoitti meidän ala-pihaa). Samoin Hirmu nautti suunnattomasti metsälenkeistä joita voimme tehdä ilman hihnaa. Täällä kun asutaan ihan metsän reunassa.
Autot ja mopot tuli jossain vaiheessa sinulle sellaisiksi ärsykkeiksi että niiden kimppuun olisi pitänyt päästä ihan ehdottomasti. Haukkuminen oli muutenkin sinun juttu, haukuit mielellään kaiken mitä näit ja välillä tuntui että myös kaiken mitä et nähnyt.
Olit suloinen, seurallinen, joskus rasittava, mutta aina yhtä RAKAS. Niin ja tietenkään emme voi unohtaa, jo aiemminkin mainittua, Ahne-sanaa kun sinusta puhutaan. Aiheutit Hannelle monet kauhunhetket, milloin ahmit Mummon maksalaatikkoa, milloin kanankoipia pöydältä, retkillämme ahmit kaikilta nuotio- ja leiripaikoilta kaiken syötäväksi kelpaavan. Useammankin kerran söit itseltäsi jalat alta. (eli söit niin paljon ettet enää pystynyt kävelemään)
-
Viimeinen leposijasi tulee olemaan Pikin vieressä.
