sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi alkoi.......

Joulusta Uuteen Vuoteen me otettiin Nipsun kanssa rennosti :)
Ennen joulua meillä kaikilla, siis Vilillä, Nipsulla ja Tserolla, oli ripuli. Joulu meni mukavasti ja terveestikin. Tsero vaan on niin kovin energinen että me ei meinattu Nipsun kanssa oikein jaksaa riekkua sen kanssa. Todellisuudessahan Nipsu tuuppasi sen riehumis-velvollisuuden yksistään minun harteille.
Me saatiin joululahjojakin tosi paljon eli kilttejä ollaan oltu.
Nipsu jäi meille lepolomalle kun Tsero lähti kotiin Tapani-iltana.
Minua alkoi oksennuttamaan silloin Tapanina ja meninkin aika huonoon kuntoon ennen Uutta Vuotta. Mummo hommasi minulle lääkkeet ja kyllä se elämäksi taas muuttui.
Ja kyllä me pojat osattiin nauttia RAUHASTA. Sitä ei meillä häirinnyt kuin Mummo kun patisteli lenkille, me oltas kyllä Nipen kanssa voitu nukkua vaikka koko viikko putkeen.
Me käytiin sitten Loppiaiseksi viemässä Nipsu kotiin. Nipsu oli kyllä iloinen kotiin paluustaan ja perheensä tapaamisesta, mutta rentoa meininkiä se ei kyllä unohtanut :)
 Ja niinpä minun tarvi taas hoitaa "velvollisuudet" ja riehua hiukan Tseppanan kanssa ennen kuin lähdettiin Mummon kanssa paluumatkalle.
Nyt on taas arki alkamassa ja huomenna Mummo ja Ukki menee molemmat töihin, mitä se sitten tarkoittaakin, ja minä otan rennosti. :)
Oikein mukavaa alkanutta vuotta 2013 teille kaikille!!!
-Vili-