keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Myyräkoira työssään ;)

Pääsiäisen aikoihin meillä oli huippu hienot kelit.
Olitiin kaiket päivät ulkona, pihahommia oli ja sitten me käytiin sunnuntaihin asti, joka päivä myyräjahdissa. Sunnuntaina törmättiin kyykäärmeeseen ja sen jälkeen ei tuonne pellolle ole meidän perheen ihmiset minua enää laskeneet :(
Minulla olisi jo vähän kiire hommiin, tulkaahan sieltä.
Hei täällä niitä pitäisi olla, ainekin eilen oli. Himpskatti, missä kohtaa ne nyt on.
Vau, noita ei ollut eilen. Mennään lähemmäs. Ai ei vai? Miksi ei, nehän on upeita? Hei, ne huuteleekin jotain, mennään nyt.
Ei sitten menty, noita ei kuulemma saa häiritä. Minä olisin vaan käynyt sanomassa moi. Vaan ihan kiva niitä oli katsella kauempaakin.
Mutta enhän minä nyt jaksa kauaa paikoillaan seisoa ja vaan katsella. Ehei, tälläisellä pellolla etenkin on niin paljon tosi meheviä hajuja ja myyrät vielä rapistelee niin mukavasti.
Yhden olen jo saanut pyydystettyä ihan itse, kohta ei tarvii naapurin Viiru-kissan enää minulle ruokaa kantaa.
Huomaatteko muuten minussa mitään muuttuneen?
Niinpä, nahkasta näkee jo että aurinko on paistanut, empäs olekaan enää ihan vaalea poika.
Minusta olisi pari muutakin kuvaa ja paljon olisi asiaa, vaan tuo sihteerikkö kuulemma lopettaa taas tähän. Toivottavasti muistan kaikki tärkeät jutut sitten kun taas saan kirjurin.
Oikein hauskaa Vappua kaikille, toivottelen jo nyt ettei vaanjää kokonaan toivottelematta :)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kevätpäivä Prinsessan kanssa

Eilen oli upea päivä, yöllä oli ollut pakkasta ja niinpä me lähdettiin aamulla Ukin ja Prinsessan kanssa retkelle. Aamulla vielä hanki kantoi, joten me kuljettiin metsässä ja pelloilla. Pellot on minusta mahtavia ulkoilupaikkoja, juoksin minkä jaloistani pääsin. Paitsi silloin en kyllä juossut kun evästely aika, silloin istuin Prinsessan edessä nätisti, ehkä vähän malttamattomana, ja odotin omaa osuuttani eväistä. Se on ehkä retken paras hetki kun saa jotain hyvää evästä. Kotiin palattuamme nukuimme päikkärit (sisällä). Ja sitten Prinsessa alkoikin taas pihahommiin. Hän haravoi ja kärräsi lehtiä Mummon kompostorin eteen. Oli sillä kyllä paljon muitakin touhuja. Yritin kyllä kovasti vahtia sen tekemisiä, mutta kun pieni koira ei ihan kaikkea voi ymmärtää, niin menin sitten Mummon kasvihuoneeseen valvomaan ihan vaan yleisesti pihan tapahtumia. Prinsessa on kyllä ihan hassu, ensin se hikipäässä haravoi ja sitten se sanoi "Nyt pitää kyllä huilia, tää on kova homma. Voinko pitää huilitauon ja kiivetä puuhun?" Siis mitä ihmeen huilimista se on, kun pitää sinne puuhun kiivetä? Ihmisiä on tosi vaikea ymmärtää. Niinko nyt Mummoa. Sekin lähti aamulla jonneen töihin. Minä en keksi mitä se on. Sen tarttee olla jotain tosi mahtavan kivaa jos se kerran on kivempaa kuin hankikannolla juoksentelu Ukin ja Prinsessan kanssa. Siellä pellolla kun oli niin mahottomasti kaikkia hajujakin. Aurinko paistoi koko päivän ja omassa pihassa ja kasvihuoneellakin oli vaikka mitä puuhastelua. Ja silti Mummo vaan lähtee mieluummin, jo ennen pienen koira heräämisaikaa, jonneen töihin, outo tyyppi minusta. Mutta kyllä mä siitä silti tykkään, vaikka vähän oudosti käyttäytyykin ja vielä melkein joka päivä.
ps. jostain pompsahti tuo kopio tuosta ekasta kuvasta tähänkin, enkä pysty poistamaan sitä.
muoks 15.4 johan se kopio lähti

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Nipsun kanssa rinnakkaiseloa

Nipsulla on vissiin ikävä Äippää, ainakaan se ei viitsi leikkiä kanssani, ei kyllä komentelekkaan. Saattaa se tietysti olla vaan väsynytkin kun tuntuu ettei se ole ihan tottunut lenkkeilemään meidän tahdissa. Se vaan köllöttää sohvalla kun ollaan sisällä ja mennä napottelee itsekseen kun ollaan ulkona. Pari kertaa se on lähtenyt naapuriinkin ihan yksinään, mutta Mummo ja Ukki huomasi sen yritykset heti ja komensi sen kotiin :). Minä olen harjoitellut vähän enempi, joten kerkesin ihan perille asti ennenkuin ne huomasi minun lähteneen :D. Olen siis pikkasen parempi tossa hommassa.
Tämä päivä me kyllä ulkoiltiin melkoisen täydellisesti. Päikkärit vaan käytiin nukkumassa sisällä. Ulkona kyllä olikin ihan kiva olla kun aurinko paistoi ja oli ihan lämmintä. Ukki ja Mummo auttoi vähän luontoa ja teki kevättä kasvihuoneen ympäristöön :). Nyt kyllä väsyttää taas ihan kamalasti, joten hyvää yötä ja kauniita unia.
T.Vili

torstai 7. huhtikuuta 2011

Minulle tuli kaveri kylään


Jipii, minulle tuli kaveri, arvatkaapa kuka?
Mummo ei edes varoittanut minua. Minä olin vaan varautunut ihan rauhalliseen koti-iltaan, yht' äkkiä ulko-ovi vaan aukesi ja sieltä vilisti hirmu kyytiä pieni musta otus ja kuului kutsu "Viliii, missä kummin kulta?" Voi sitä riemua :D.
Nyt on kyllä ihan hyvä näin. Ei vaan jaksa enää riehua.