maanantai 21. helmikuuta 2011

Autoilu ei ole kivaa

24.2.2009
Eilen käytiin hakemassa portti portaisiin. Vili on päättänyt olla pitämättä autolla matkustamisesta. Se jaksoi vikistä melkein koko ajan. Onneksi kesään on vielä aikaa, silloin olisi viisainta jo pitää autoilusta. Koska kesällä me kuitenkin käydään aika paljon rannoilla. Viime yön Vili nukkui taas tosi hyvin, eli taitaa olla aikalailla jo kotiutunut. Varsinainen vauhti-ville. Uunin edessä se nukkuu ja venyttelee kuin kissa, haukotukset kuulostaakin ihan kissalta.
Tänään koira oli ekan työpäivän yksin kotona ja tietenkin poikkeuksellisen pitkän sellaisen. Naapurin rouva onneksi kävi puoliltapäivin käyttämässä ulkona ja antamassa ruokaa. Päivä oli mennyt ihan hyvin, eikä Vili ollut vinkunut ainakaan silloin kun naapuri oli tullut eikä silloin kun Ukki tuli kotiin.
Milla kävi isin ja äitin kanssa illalla moikkaamassa, voi sitä riemua, tyttö ja koira on kuin paita ja peppu. Parin tunnin riehumisen jälkeen uni sitten maistuikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että jätit tassunjälkesi! Kiitos, vuh vuh!